Melontamahdollisuudet Suupohjan maisemat tarjoavat vähävetisyydestä huolimatta mahdollisuuden päästä kanootilla vesille. Suupohjan pienillä järvillä on hyvä opetella melonnan alkeita. Seikkailemaan pääsee lähes kulkemattomilla virtavesillä. Korkean veden aikaan joet tarjoavat jopa erinomaisia mahdollisuuksia tutustua koskien kuohuihin.
Isojoen, Teuvanjoen ja Kyrönjoen vesistöistä on julkaistu melontakelpoisuusluokitus. Kyrönjoen luokitusta tarkennetaan parhaillaan. Närpiönjoen vesistöstä ei ole vielä julkaistuja tietoja. Jurvassa pääsee melomaan hieman niukemman veden aikana ainakin Jurvanjärven peltoalueen läpi kulkevassa jokiuomassa. Melontakelpoisten vesien äärellä on niukasti rantautumis- ja nuotiopaikkojen kaltaisia palveluita. Isojoella on muutama laavu. Teuvanjoella lähtöpaikkana voi toimia esimerkiksi Perälän kesäteatterin ranta. Kyrönjoelle löytyy useitakin hyviä lähtöpaikkoja Kauhajoen keskustan ja Aronkylän maisemista. Suupohjan pikkujärvistä pienimuotoiseen melontaan soveltuvat parhaiten Nummijärvi ja Kivi- ja Levalammen allas sekä pienet Säläisjärvi, Kangasjärvi, Ikkeläjärvi, Säkkijärvi ja Kodesjärvi.
|